

Rakenna moderni koti perinteikkääseen kylään
Lehtokoto on ainutlaatuinen uudisrakentamisen mahdollisuus Rovaniemellä: moderni ja älykäs koti osaksi elävää perinnekylää, jossa yhteisöllisyys, turvallinen arki ja pohjoisen luonto kulkevat käsi kädessä. Täällä voit suunnitella perheellesi kodin, joka kunnioittaa perinteitä – ja rakentaa samalla tulevaisuutta kyläyhteisössä, joka kasvaa ja kehittyy yhdessä asukkaidensa kanssa.




Tontti ja kaava kunnossa - rakentajalle tuki unelman toteuttamiseen
Unelmoitko talo maalla -tyyppisestä asumisesta, 25-minuutin ajomatkan päässä kaupunkikeskustasta, paikassa jossa saat rakentaa unelmiesi kodin, joka on osa yhteisöllistä kokonaisuutta? Silloin Lehtokoto voi hyvinkin olla sinua varten.
Lehtokodossa et ole yksin, etkä aloita tyhjästä. Lehtojärven kylä Rovaniemellä on perinteikäs kyläyhteisö, jonka yhteyteen on jo laadittu valmis kaava ja vapaiksi kartoitetut tontit uudisrakentamiselle. Lisäksi vuonna 2026 käynnissä on kehittämishanke, jonka puitteissa pääset yhdessä rakentamaan Lehtokotoa sellaiseksi, että siellä on ihmisellä ja perheellä hyvä olla - yhdessä muiden kanssa.
Ole rohkeasti yhteydessä, ota Lehtokoto-uutiskirje seurantaan ja osallistu tapahtumiimme. Ja jos haluat päästä heti neuvottelemaan tontista ja rakentamaan, niin autamme sinua eteenpäin.
"Tämähän vaikuttaa niin hyvältä, että voiko olla totta - hirsitalo pienestä kylästä, pohjoisesta, ja pääset ite kehittämään sitä sun asuinympäristöä, niin voiko parempaa ollakkaan?!"

Ilmoittaudu tilaisuuteen
Tule keskustelemaan kylien yhteisöllisyydestä sekä kertomaan oma näkemyksesi siitä, mistä hyvä kyläyhteisö muodostuu - ja mitä se vaatii sinulta ja minulta.
ti 24.3.2026 klo 17.30-19.30
Teams / Lehtojärven kylätalo
- Yhteisöllisyys
- Kyläasuminen
- Talo maalta
Kaksi polkua unelmakotiin: perinteinen pihapiiri tai moderni puutalo

Peräpohjalainen rakentaminen
Lehtokodossa voit rakentaa kotisi keskelle aitoa peräpohjalaista kylämaisemaa. Alueelle on laadittu oma kaava-alue perinteikkäitä pihoja ja pihapiirejä varten, ja käytettävissäsi on valmiita pohjasuunnitelmia, jotka kunnioittavat perinteistä rakennustapaa ja helpottavat suunnittelun aloittamista.
Lehtokoto 144 on täysverinen peräpohjalaistyyliin suunniteltu kaksikerroksinen esimerkkimalli isommalle perheelle.

Moderni puurakentaminen
Jos haaveissasi on moderni, energiatehokas ja selkeälinjainen puutalo, Lehtokodossa on sitä varten oma kaava-alue modernille puurakentamiselle. Alueelle on jo kehitetty valmiita, muokattavia pohjasuunnitelmia, joiden avulla pääset sujuvasti liikkeelle talosi suunnittelussa ilman että sinun tarvitsee aloittaa kaikkea alusta – ellet sitten juuri sitä halua.
Lehtokoto 119 on peräpohjalaistyyliä mukaileva 1 ½-kerroksinen esimerkkimalli hieman pienempään tarpeeseen.
Tilaa Lehtokoto-uutiskirje
Kiinnostaako sinua moderni ja perheystävällinen asuminen perinnekylässä?
Lehtokoto-uutiskirjeessä kerromme, miten älykäs perinnekylä rakentuu: kehitetyistä taloratkaisuista, vapaina olevista tonteista, suunnittelun etenemisestä sekä arjen älykkäistä palveluista.
- Tilaajana saat myös kutsuja yhteiskehittämisen tilaisuuksiin, työpajoihin ja tutustumiskäynteihin, joissa pääset vaikuttamaan siihen, millaiseksi Lehtokoto muotoutuu.

Tontteja, tontteja, tontteja

Perinnerakentaminen
OSA-ALUE 1 | Pientalovaltainen asuntoalue, perinnekyläalue
- Yhteensä 14 tonttia.
- Peräpohjalainen rakentaminen koskee AP-3 -merkinnällä olevia tontteja, 3 kpl:
Rakennusoikeus 450 k-m². Uuden rakennuspaikan tulee olla pinta-alaltaan vähintään 3000 m².
Rakennuspaikalle tulee rakentaa peräpohjalainen talo piharakennuksineen. Rakennusmateriaalina tulee olla lähtökohtaisesti massiivihirsi ja perinteinen ikkunajako kuusiruutuisilla ikkunoilla (poikkeusluvalla myös muut ratkaisut mahdollisia).
Rakennuspaikalle tulee muodostaa yhdeltä sivulta avoin pihapiiri, joka koostuu enintään kaksikerroksisen asuin-/päärakennuksen lisäksi kahdesta pihapiiriä rajaavasta erillisestä rakennuksesta (talous-, varasto-, aitta-, talli-, ym.).
Lähipihapiiriin saa sijoittaa myös pihapiirin perustoimintoja tukevia rakennuksia (esim. työpaja, kesänavetta, kesäliiteri, vierasmaja, grillikatos, ym.).
Moderni rakentaminen
OSA-ALUE 2 | Pientalovaltainen asuntoalue, modernin puurakentamisen alue
- Yhteensä 12 tonttia.
- Moderni puurakentaminen koskee AP-2 -merkinnällä olevia tontteja, 5 kpl:
Rakennusoikeus 450 k-m². Uuden rakennuspaikan tulee olla pinta-alaltaan vähintään 3000 m².
Rakennuspaikalle tulee muodostaa yhtenäinen pihapiiri, joka koostuu enintään kaksikerroksisen asuin-/ päärakennuksen lisäksi enintään kahdesta pihapiiriä rajaavasta erillisestä rakennuksesta (talous-, varasto-, aitta-, talli-, ym.).
Lähipihapiiriin saa sijoittaa myös perustoimintoja tukevia rakennuksia (esim. työpaja, kesänavetta, kesäliiteri, vierasmaja, grillikatos, ym.).
Lehtokoto-blogi
Lehtokoto-blogi seuraa, miten EU:n pohjoisin perinnekylä alkaa rakentua ajatuksista tonteiksi ja tonteista kodeiksi. Kirjoitamme talo maalta -unelmasta, perinteisestä ja modernista rakentamisesta sekä siitä, millaista arki voi olla älykkäässä perinnekylässä. Blogia seuraamalla pysyt askeleen lähempänä omaa Lehtokotoasi.
Mikä Lehtokoto on?
Lehtokoto on Lehtojärvelle, Rovaniemelle rakentuva uusi perinnekylä – EU:n pohjoisin perinnekylä, jossa voit rakentaa modernin kodin perinteikkääseen kylämaisemaan.
Lehtojärven yli 8 000 vuotta vanha asutus ja valtakunnallisesti arvokas maisema luovat ainutlaatuisen taustan kylälle, joka kunnioittaa perinteitä, mutta katsoo vahvasti tulevaisuuteen. Lehtokoto ei ole museokohde, vaan elävä kyläyhteisö, jota kehitetään yhdessä tulevien asukkaiden kanssa.
Älykäs perinnerakentaminen
Lehtokodossa yhdistyvät perinteinen peräpohjalainen rakentaminen ja modernit, energiatehokkaat ratkaisut.
Kaava-alueita on kaksi: toinen perinteisille pihapiireille, toinen modernille puurakentamiselle – molempiin on olemassa valmiita pohjasuunnitelmia, jotka helpottavat suunnittelun aloittamista.
Tavoitteena on taloja ja pihapiirejä, jotka näyttävät hyvältä vielä vuosikymmenten päästä ja joissa älykkäät ratkaisut tekevät arjesta sujuvaa ja turvallista.
Moderni yhteisöllisyys
Lehtokoto rakentuu yhteisöllisyyden varaan: naapureihin tutustutaan, apua kysytään ja tarjotaan, arkea jaetaan.
Kylään voidaan suunnitella yhteisiä tiloja, käyttäjäpolkuja ja vaikka pieniä tapahtumia, jotka tekevät kohtaamisista luontevia – kylätaloilloista pihatalkoisiin ja kylätoreihin.
Moderni yhteisöllisyys tarkoittaa Lehtokodossa sitä, että saat elää omannäköistä elämää, mutta et ole yksin: ympärillä on kylä, joka välittää.
Kehittämishankkeesta potkua
Lehtokotoa kehitetään vuoden 2026 aikana kehittämishankkeena, joka tuo kylään rakentamisen, muotoilun ja yhteisöjen suunnittelun asiantuntijoita.
Hankkeen puitteissa järjestetään työpajoja, tilaisuuksia ja kokeiluja, joissa tulevat asukkaat ja kyläläiset pääsevät yhdessä vaikuttamaan siihen, millaiseksi kylä ja sen palvelut rakentuvat.
Kehittämishanke antaa Lehtokodolle lisäpotkun: kun päätät ryhtyä rakentajaksi, et osta pelkkää tonttia – tulet mukaan luomaan kokonaan uutta kylää.

