Oletko yhteisöllisyyspörriäinen vai mörökölli? Näkökulmia kylien moderniin yhteisöllisyyteen

Yhteisöllisyys jakaa mielipiteitä. Yksi innostuu jo pelkästä ajatuksesta, että naapuriin voi koputtaa ilman erillistä ajanvarausta. Toinen hymähtää, että "kuulostaa kivalta, mutta kuka siihen kaikkeen ehtii". Kolmas nyökkää hiljaa, koska on nähnyt vuosien varrella sekä ne hetket, kun talkoohenki kantaa että ne, kun yhdet ja samat ihmiset kantavat koko kylää. 

Lehtokoto-konseptia kehittäessä tutkimme myös yhteisöllisyyteen ja yhteisölliseen asumiseen liittyviä näkökulmia ja ihmisten tarpeita. Olemme keskustelleet sekä täysin kokemattomien kaupunkiasujien että koko elämänsä kylässä asuneiden kanssa. Keskusteluissa huomaa, että yhteisöllisyys herättää paljon positiivisia tunteita, mutta myös pelkoja, epäilyksiä ja toiveita siitä, miten yhteisöllisyys voisi uudistua vastaamaan paremmin tämän ajan ihmisten tarpeita. Olemme pohtineet ihmisten kanssa, mitä on moderni yhteisöllisyys ja mitä on talkoohenki 2020-luvulla? Mitä yhteisöllisyyden onnistuminen edellyttää ja milloin yhteisöllisyydestä tulee enemmän rasite kuin onni?

Onko sinulla kokemusta yhteisöllisestä asumisesta? Oletko haaveillut kyläyhteisöön kuulumisesta ja siitä, miten "koko kylä kasvattaa" ja apu on aina lähellä. Vai ällöttääkö ajatuskin moisesta? Etsimme ehkä juuri sinua kertomaan näkemyksesi yhteisöllisestä asumisesta.

Yhteisöllisyyden kolme kuvaa

Keskusteluiden pohjalta kokeilimme laatia kuvaukset kolmesta tyypistä: uteliaasta "yhteisöllisyyspörriäisestä", joka hakeutuu luontevasti toisten seuraan, kiinnostuneesta mutta epäilevästä, joka haluaa lisää faktaa ennen kuin astuu osaksi yhteisöä, ja konkarista, joka tuntee talkoohengen mahdollisuudet ja sudenkuopat omakohtaisesti.

Nämä eivät ole lokeroita, joihin ketään voisi suoraan työntää, vaan tapoja hahmottaa sitä, millaisena yhteisöllinen asuminen näyttäytyy eri ihmisille. Kun mietimme Lehtokodon arkea – polkuja, leikkipaikkoja, kimppakyytejä, digitaalisia yhteydenpitokanavia, tapahtumia – yritämme tunnistaa, miten rakennetaan kylä, jossa yhteisöllisyyspörriäinen saa pörrätä, mörököllikin uskaltaa tulla mukaan omalla tavallaan, ja jossa kokeneen kyläaktiivin ei tarvitse uuvuttaa itseään ollakseen kaiken liima.

Uskomme, että se mitä opimme Lehtokodossa, voi olla hyödyksi muuallakin. Kysymys ei ole vain yhdestä kehittämishankkeesta tai tonttikaupoista Rovaniemellä, vaan laajemmasta pohdinnasta: millaista on kylien moderni yhteisöllisyys? Miten osa yhteisöllisestä elämästä tapahtuu kylätalon kuntosalilla ja osa vaikka puhelimen sovelluksella?

Tässä blogissa avaamme näitä oivalluksia matkan varrelta - jotta jokainen voi tunnustella, onko itse enemmän pörriäinen, mörökölli vai jotakin siltä väliltä.

Kuva: Osaavat ja osallistavat RoiKylät -hanke / Vesa Ranta

Utelias – "Olisipa meillä oma moderni mummola"

Utelias on se tyyppi, joka innostuu ensimmäisenä, kun puhe kääntyy yhteisöllisyyteen. Ajatus kylästä, jossa lapset saavat kavereita naapurustosta, aikuiset voivat piipahtaa toistensa luona kahvilla ja yhdessä voidaan järjestää juhlia, talkoita ja retkiä, tuntuu Uteliaasta houkuttelevalta. Yhteisö ei ole pelottava, vaan ennen kaikkea mahdollisuus - tapa jakaa arkea niin, ettei kaikesta tarvitse selvitä yksin.

Samaan aikaan Utelias tarvitsee matalan kynnyksen tapoja, jotka ovat arjen kokosia: ei heti työryhmiä ja vastuurooleja, vaan vaikka avoimia iltoja, yhteisiä kävelyitä ja muita pieniä tekoja, joilla voi kokeilla, miltä mukana olo tuntuu ja mitä se antaa.

Mitä tästä voi oppia kyläyhteisölle?

• Tee tilaa matalan kynnyksen osallistumiselle: kaikki eivät aloita luottamustehtävistä, vaan haluavat ensin katsella ja kokeilla.
• Luo pieniä, toistuvia kohtaamisia (esim. avoimet kahvihetket, kylälenkit), joihin on helppo tulla yksin tai perheen kanssa.
• Kerro avoimesti, miten yhteisöllisyys näkyy arjessa - ei vain suurina tapahtumina, vaan ihan tavallisina hetkinä pihalla, tiellä ja kylätalolla.

Kiinnostunut, mutta epäilevä – "Tämä voisi toimia, jos arki pysyy hallinnassa"

Kiinnostunut mutta epäilevä katsoo yhteisöllistä kyläelämää sekä sydämellä että järjellä. Ajatus siitä, että lapsilla olisi kavereita lähellä ja että kimppakyydit, tavaroiden lainaaminen ja yhteinen tekeminen voisivat helpottaa arkea, tuntuu hyvältä. Samalla mielessä on iso pino kysymyksiä: viekö yhteisöllisyys liikaa aikaa? Onko pakko olla koko ajan mukana? Miten yhteisöllinen elämä toimii, jos työpaikat, harrastukset ja palvelut ovat kauempana?

Tälle tyypille tärkeää on se, että yhteisö ei tunnu "kaikki tai ei mitään" -paketilta. On saatava olla myös se, joka välillä vain seuraa sivusta, tulee paikalle harvemmin tai osallistuu enemmän silloin, kun elämäntilanne sen sallii. Yhteisöllisyys alkaa houkutella toden teolla, kun käy ilmi, miten arjen perusasiat (liikkuminen, ajankäyttö, jaksaminen) helpottuvat yhteisön tuella.

Mitä tästä voi oppia kyläyhteisölle?

• Kerro suoraan, että yhteisöön saa kuulua myös kevyesti – aina ei tarvitse olla eturivissä.
• Pidä yhteisistä käytännöistä ja sopimisesta kiinni: selkeä viestintä, kohtuullinen määrää kokouksia ja sovittuja pelisääntöjä vähentävät kuormitusta.
• Muista arjen konkreettinen taso: tarjoa ratkaisuja esimerkiksi liikkumiseen, ajankäyttöön ja jaksamiseen liittyviin kysymyksiin, älä vain puhetta "ihanan yhteisöllisestä kylästä".

Konkari – "Yhteisöllisyys on hieno asia, kun vastuu ei kaadu muutamalle"

Konkari tuntee kyläelämän hyvät ja hankalat puolet omasta kokemuksesta. Hän tietää, miltä tuntuu, kun talkoissa syntyy yhdessä enemmän kuin yksin – ja miltä tuntuu, kun jokaisen tapahtuman järjestäjälistalta löytyvät aina vain samat nimet. Yhteisöllisyys ei ole Konkarille trendisana, vaan vuosien aikana kerääntynyttä arkista tietoa siitä, mikä toimii ja mikä ei.

Konkari toivoo, että uusia ihmisiä tulee mukaan, mutta samalla hän toivoo myös rakennetta: selkeää työnjakoa, kiertäviä vastuurooleja, toimintamalleja, jotka eivät lepää vain muutaman aktiivin varassa. Hänellä on paljon annettavaa - mutta vain, jos yhteisö osaa myös kantaa yhdessä.

Mitä tästä voi oppia kyläyhteisölle?

• Älä rakenna yhteisöllisyyttä pelkästään "muutaman sankarin" varaan: jaa vastuita, kierrätä rooleja ja pidä huolta aktiiveista.
• Kuuntele kokeneita, mutta anna myös tilaa uusille tavoille toimia - Konkarin tieto yhdistettynä tuoreisiin ideoihin on voimavara.
• Kirjaa hyväksi havaitut käytännöt ylös: miten talkoot järjestetään, miten viestitään, miten uusia ihmisiä otetaan mukaan. Näin yhteisöllisyys ei lepää vain muistojen ja yksittäisten ihmisten varassa.

Paikka, jossa voi sekä hengittää vapaasti että kuulua joukkoon

Parhaimmillaan kylässä asuminen tarkoittaa sitä, että arkea ei tarvitse kantaa yksin. Ympärillä on joukko ihmisiä, joiden kanssa jaetaan enemmän kuin pelkkä postinumero: pihatalkoot, lainatut työkalut, kimppakyydit, lasten leikit, kahvihetket ja se pieni hymy, kun kohdataan tiellä. Yhteisöllisyys ei ole silloin erillinen "projekti" tai tempaus, vaan tapa olla olemassa toisia varten – kevyesti, luonnollisesti ja vastavuoroisesti.

Yhteisöllinen kylä antaa ihmiselle turvaa, juuret ja tunteen siitä, että oma elämä on osa jotain suurempaa tarinaa. Se voi keventää arjen taakkaa, tuoda rinnalle ihmisiä, joiden kanssa ilo ja huoli jaetaan, ja tarjota lapsille ympäristön, jossa naapurit ovat tuttuja, eivät tuntemattomia.

Kun tämä yhdistyy siihen, että jokaisella on oikeus myös omaan rauhaan, syntyy jotain hyvin voimakasta: paikka, jossa voi sekä hengittää vapaasti että kuulua joukkoon.